sairaus vei uskonasioiden äärelle

Nimeni on Pekka Törmä ja olen syntynyt Pohjois-Pohjanmaalla pientilan nuorimpana
lapsena. Äitini oli uskossa ja isäkin tuli uskoon pari vuotta ennen
kuolemaansa. Lapsuudenkodissani pidettiin aina joskus helluntaiseuroja, ja äitini
piti useana vuonna pyhäkoulua kylän lapsille. Vaikka elämä vei minut maailmalle
jo nuorena, niin jokin tuolla sisimmässä on pitänyt minut poissa pahimmista paikoista,
ja olen pyrkinyt elämään kunniallisten arvojen mukaan.

Tapasin vaimoni Seijan Vaasassa 1970. Kun pääsin armeijasta syksyllä 1971, menimme
naimisiin ja rakensimme Laihialle omakotitalon, jossa edelleen asumme. Meille
syntyi kaksi lasta, tyttö ja poika. Seija tuli uskoon vuonna 1981 ollessaan äitini
kanssa hengellisessä tilaisuudessa Laihialla. Myöhemmin myös molemmat lapsemme tulivat
uskoon. Minäkin mietin silloin noita uskonasioita, mutta ajattelin, että kyllä
minäkin sitten joskus, mutta ei nyt ihan vielä. Ehtiihän sitä sitten vähän
vanhempana. Joskus vuosia sitten eräs vanhempi uskova mies oli sanonut minulle:
"Olen kuullut Pekka sinun olevan hyvä mies, mutta hyvätkään miehet eivät pääse
taivaaseen elleivät tee parannusta." Tämä jäi kaivelemaan sisimpääni pitkäksi
aikaa ja muistui aina välillä myöhemminkin mieleen.

Aikaa ehti kulua melkein 30 vuotta Seijan uskoontulosta, kesään 2010, kun Jumala pysäytti
minut vakavalla sairaudella ja laittoi miettimään elämän tarkoitusta vakavasti.
Syksyllä oli Seinäjoella helluntaiseurakunnan kokoussarja, jossa oli puhujana
saksalainen evankelista Reinhard Bonnke. Lähdimme sinne koko perheellä, kun lapsetkin
sattuivat olemaan kotona. Bonnke puhui tilaisuudessa siitä, että moni ajattelee
uskoon tulemisensa tapahtuvan jonain määrättynä päivänä kaukana
tulevaisuudessa. Hän sanoi, että ei kannata ajatella näin, sillä on olemassa
kaksi tietä, jotka kulkevat rinnakkain ja molemmilla kulkee ihmisiä kukin omaan
tahtiinsa. Toinen tie johtaa kadotukseen ja toinen vie ikuiseen elämään. Oman
tiensä pituutta ei kukaan tiedä, joten kenenkään ei kannata eikä tarvitse
odottaa jotain määrättyä päivää, vaan voi siirtyä koska hyvänsä kulkemaan tuota
taivastietä. Siinä istuessa ajattelin, että juuri noinhan se on. Minä kuljen
toista tietä ja koko muu perheeni sekä suuri joukko tuttuja ja sukulaisia
kulkee sitä toista tietä. Lisäksi sillä hetkellä näytti vielä siltä, että se
minun tieni ei jatku kovin kauas. Puheensa lopuksi Bonnke kysyi, kuka haluaa siirtyä
kulkemaan taivastietä. Silloin nostin käteni ja päätin antaa elämäni
Jeesukselle ja lähteä seuraamaan Hänen osoittamaansa tietä. Seuraavana keväänä
menin sitten uskovien kasteelle ja liityin Laihian Helluntaiseurakuntaan.

Nyt olen saanut rauhan ja ilon sydämeeni ja suosittelen tätä tietä kaikille.