Laihian helluntaiseurakunnan pastori Pauli Heikinmäki syntyi Kivijärvellä vuonna 1955 pohjalaisista vanhemmista. Hänen nuoruutensa kului urheillessa. Hän harrasti mm. hiihtoa, mutta yleisurheilusta tuli kuitenkin päälaji. 16-vuotiaana Pauli sai SM-pronssia 6-ottelussa. Siinä sivussa hän on harrastanut lentopalloakin useita vuosia.

Pauli muutti Ruotsiin vaimon ja esikoispojan kanssa vuonna 1979. Urheiluharrastus jatkui siellä ja 80-luvun alussa hän oli 7:ksi paras keihäänheittäjä koko Ruotsissa. Olkapään loukkaantuminen lopetti kuitenkin heittoharrastuksen. Vuonna 1983 Ruotsissa syntyi toinen poika, minkä jälkeen Suomeen paluu tuli ajankohtaiseksi. Nopeana ja liikkuvaisena miehenä Pauli alkoi 1989 harrastaa ralliautoilua, jota kesti muutaman vuoden. Voittoja tuli useita junioritasolla.

Vuonna 1991 tuli Paulin elämässä täyskäännös, kun hän tuli uskoon. Vuodet kuluivat ja perhe kasvoi vielä kahdella lapsella.

- Kun täytin 50, lähdin poikieni kanssa kentälle korkeutta hyppäämään ja hyppäsin kylmiltään paremmin kuin kukaan pojistani eli 1,60 m. Katselin myöhemmin netistä, että kyseisellä tuloksella olisi voittanut 50-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Siitä innostuneena aloin harjoitella painonnostoa ja osallistuin 50-vuotiaiden SM-heittoviisotteluun (lajit ovat: kiekko, kuula, moukari, painonheitto ja keihäs). Tässä kisassa tuli Suomen mestaruus. Olenkin ajatellut 60-vuotiaana kokeilla uudelleen, heittää Pauli.

Työhistoriaa Paulille on kertynyt Kristiinankaupungin yläasteen talonmiehenä 23 vuotta. Kun poika muutti Tuusulaan, halusi muu perhe muuttaa hänen lähelleen ja Keravalta aukeni seuraava työpaikka kaupungin koulujen kalustekunnostajana. Oman toimensa ohella Pauli teki evankelistan työtä Korson helluntaiseurakunnassa.

Tuli sitten syksy 2008 ja Paulin vaimo toi töitten jälkeen hänelle Ristin Voitto -lehden ja näytti siellä olevia kolmea ilmoitusta, joissa haettiin seurakuntaan työntekijää. Yhdessä ilmoituksessa haettiin Laihian helluntaiseurakuntaan evankelista-paimenta. Ja tämä nousikin ylitse muiden, sillä heti uskoontulonsa jälkeen, Pauli koki Jumalan sanovan sydämelleen, että hänen armoituksensa on evankelista-paimenen tehtävä. Niin sitten käynnistyikin iso prosessi. Asunnon myynnin järjestyminen nopealla aikataululla laitettiin merkiksi siitä, onko asia Jumalasta vai ei. Ja niin kävi, että kaksi päivää siitä, kun välittäjä laittoi myynti-ilmoituksen nettiin, asunto oli myyty.

Laihia on tuntunut omalta paikalta ja Pauli on vaimoineen hankkinut täältä talon, jonka ovat taitavina itse remontoineet. Vanhimmalla pojalla on kolme lasta ja kaksi nuorempaa poikaakin asuu jo poissa kotoa. Tytär käy lukiota ja asuu kotona vielä ainakin jonkin aikaa.

- Kun olin pitämässä koesaarnaa täällä Laihialla, taisivat lapset laulaa niin hyvin, että minut valittiin, Pauli heittää lopuksi.